Satakunta veistosta levittäytyy 55 hehtaarin puistoalueelle. Europos Parkas konkretisoi Liettuan aseman euroopplaisen kulttuurin ytimessä.
Europos Parkas (Eurooppa-puisto) syntyi Vilnan lähettyville, keskelle polveilevaa suo- ja metsätiheikköä. Puiston perusti vuonna 1991 kuvanveistäjä Gintaras Karosas (1968). Veistospuiston synty sattui Liettuan uuden itsenäistymisen aikaan, jolloin Karosas oli 22- vuotias Vilnan Taideakatemian kuvanveiston opiskelija. Hänen taideopintonsa noudattivat perinteistä neuvostoliittolaista taideopetusta. Akatemian luennot nykytaiteesta ja itämaisesta ajattelusta vaikuttivat häneen syvästi ja niistä muodostui veistospuiston esteettinen perusta.
Suursavotta
Puiston perustaminen vaati neuvostoviranomaisten luvan, jonka saaminen ei arvattavasti ollut helppoa. Karosas löysi sopivan tontin ja raivasi yksin sitkeästi metsäaluetta neljä vuotta muuttaakseen sysimetsän puistoalueeksi, käytössään hänellä oli vain Kanadan sukulaisilta saatu moottorisaha. Vuoden päästä oli olemassa puisto, talo ja ensimmäinen veistos mutta tie puistoon puuttui. Karosas ja kaksi lähikylän miestä kaivoivat kahdessa vuodessa esiin kilomerin pituisen tien, jonka kunta lopulta päällysti.
Vuonna 1993 Karosas käynnisti taideakatemian lopputyönään Liettuan ensimmäisen kuvanveistosymposiumin. Koulu tuomitsi maalta kotoisin olevan nuoren, silmälasipäisen taideopiskelijan puistohankkeen mahdottomaksi, ja Karosasin opinnot keskeytyivät. Karosas jatkoi puistohanketta yksin, ja sai symposiumille sponsoritukea Liettuan UNESCO:lta, Soros- säätiöltä ja Yhdysvalloilta. Kymmenen kuvanveistäjää Unkarista, Kreikasta, Suomesta, Liettuasta ja USA:sta toteutti puistoon teoksensa puusta ja kivestä. Kaikkien yllätykseksi tapahtuma oli menestys, ja se sai paljon julkisuutta.
Intuitio ja paikan henki
Karosas sanoo Europos Parkaksen olevan jatkuvasti kehittyvä kokonaistaideteos, joka muodostuu itämaiseen tapaan tyhjien ja täysien tilojen vaihtelusta. Jotkut teokset voivat olla näkyviä ja toiset kätkettyjä, yllätyksen ilo on aina läsnä. Veistospuisto esittelee nykytaidetta, mutta maisemasuunnittelun lähtökohtana on ollut intuitiivisuus. Englantilaisen maisemapuiston tapaan romanttis-runollista ilmapiiriä luovat labyrinttimaisesti kiemurteleva polkujen verkosto, vapamuotoiset kasvi- ja lampi-aiheet sekä yllätykselliset näkymät. Veistospuiston voi nähdä symboloivan kulttuurin ja ”villin” luonnon harmonista vuorovaikutusta. Teosten sijoittelussa on otettu huomioon paikan henki (genius locii) ja veistosten paikkasidonnaisuus. Erilaiset kuvanveiston suuntaukset on onnistuttu esittämään niin, etteivät ne häiritse toisiaan. Monet työt on sijoitettu metsäkaistaleiden suojaamille aukioille tai kumpareille, jotka toimivat teosten yksityisinä näyttämöinä.
Jättiläisiä…
Gintaras Karosas on itse toteuttanut puistoon useita veistoksia. Hänen ensimmäinen teoksensa, Europos Parkaksen symboli on valkea, suippopäinen paasi, joka esiintyy puiston logossa. Keskellä puistoa sijaitsee ´Euroopan keskipisteen monumentti´ (1996): pääilmansuuntien mukaan asemoidun graniittipyramidin ympärille on asetettu kehään laattoja, joihin on merkitty Euroopan 45 pääkaupungin nimet, välimatkat ja suunnat. Euroopan keskipisteestä on matkaa esimerkiksi Lontooseen 1730, Roomaan 1724, Ateenaan 1883 ja Vilnaan 19 kilometriä. LNK Infomedis (2000–2001) taas on rekisteröity Guinnessin ennätysten kirjaan maailman suurimpana taideteoksena. Sen toteutukseen on käytetty 2903 vanhaa venäläistä televisiota ja maahan kaadettu Leninin patsas. Ylhäältä katsottuna teos on puun muotoinen, ja se levittäytyy kolmen hehtaarin alueelle.
”Miksi meidän pitäisi mennä Eurooppaan, kun voimme tuoda Euroopan meille?”, kysyy Karosas. Puolalaissyntyinen Magdalena Abakanowicz vieraili puistossa 1997 tarkoituksenaan toteuttaa pieni veistos, mutta nähtyään puiston valtavat mahdollisuudet hän ryhtyi suunnittelemaan suurempaa teosta. Tuloksena syntyi monumentaalinen ´Space of Unknown Growth´ (1998). Veistos koostuu 22 arkaaisesta jättiläisalkiosta, jotka valtaavat yli kahdentuhannen neliömetrin kokoisen tilan. Rypäs voisi pitää sisällään lohikäärmeen tai muun jättiläisliskon kuoriutumattomia poikasia. Mystiset alkiot tuovat myös mieleen alkuperäiskulttuurien aikaa uhmaavat muistomerkit: Pääsiäissaarten jättiläispäät ja Stonehengen kivipaadet.
Yhdysvaltalaisen Dennis Oppenheimin teokset ´Drinking Structure with Exposed Kidney Pool´ (1998) ja jättiläisnojatuoli ´Chair/Pool´ (1996) muistuttavat lapsen ja aikuisen erilaisesta havaintoperspektiivistä. Pienen lapsen maailma on aivan liian usein täynnä jättiläisille suunniteltuja käyttöesineitä. Minimalisti Sol LeWittin Double Negative Pyramid´ (1999) taas on veden äärelle sijoittuva geometrinen betonirakenne. Valon ja varjon vuorottelu synnyttää teoksen porrastetuissa pinnoissa tila-illuusioita trompe l´oeil -hengessä.
Beverly Pepperin maataideteos ´Departure: For My Grandmother´ on vehreä kumpu, joka on leikattu kahtia kuin kakkupala, vahvistettu puunoksin pinnoitetulla betonilla. Teos tuntuu rekonstruoivan sivilisaatiomme katkennutta luontoyhteyttä. Voisiko myös arkirakentamisessa ryhtyä aktiivisemmin soveltamaan maisemointia ja ympäristöön sopeuttamista?
… ja kääpiöitä
Puiston pienikokoisin teos lienee hollantilaisen Peter Djelanin ja latvialaisen Jureta Dobenbergan ´Devynios Medziu Meiles Sielos´ (2002), joka muodostuu puunrunkojen sisältä kurkistavista puunhengistä. Pienimuotoinen tai piiloutuva on nuoren arkkitehti-runoilija-kuvanveistäjä Mija-Dzenaira Ubartasin teos ´Sapnu Pagalve´. Se on koivunrungoista roikkuva lukinverkon ja kukkaköynnöksen välimuoto, kuin kolmiulotteinen versio Marika Mäkelän labyrinttimaisista dekoraatioista. Monumentaalisen näköiskitschin suurmestarin, Surab Zeretelin ´Pyhä Yrjänä´ lienee kääpiöversio yhdestä kuvanveistäjän jättiläisveistoksesta.
Leikin ulottuvuus
Veistospuiston alkuaikoina teoksia pyrittiin suojaamaan fyysiseltä kontaktilta vierailijoiden kanssa. Myöhemmin on huomattu, että vuorovaikutteiset teokset kiinnostavat enemmän kävijöitä, erityisesti tietysti lapsia. Tästä syystä käytäntöjä on muutettu ja nyt teoksiin saa myös koskea. Europos Parkas haluaa ottaa huomioon lapset taiteen tärkeänä käyttäjäryhmänä: puiston teoskokoelmaa laajennetaan painottamalla kineettisiä veistoksia ja osallistuvan leikin ulottuvuutta. Lapsille suunnatun julkisen taiteen määrää tulisi myös Suomessa vahvasti lisätä, vaikkapa leikkipuistoissa. Lasten huomioiminen nykytaiteen käyttäjinä ei muuta taidepuistoa kaupalliseksi huvipuistoksi vaan lisää käyttäjäystävällisyyttä. Alue pysyy sekä kontemplaation että intuition valtakuntana.
Eurooppa-residenssi
Kun Karosaksen hankkeesta oli tullut suosittu, Vilnan Taideakatemia kutsui hänet vuonna 1998 takaisin suorittamaan opintonsa loppuun. Lopputyönä syntyi minimalistinen teos ´For Your Convenience´, sarjan istuimenkaltaisia, mustia kiviveistoksia. Saatuaan paljon kiitosta veistospuistostaan Karosas katsoo saaneensa moraalisen oikeutuksen työnsä jatkamiselle. Eri kulttuurien symbolinen risteyskohta, Europos Parkas toimii nykyään myös kansainvälisenä taiteilijaresidenssinä ja on avoinna eri alojen taiteilijoille. Residenssiohjelma pyrkii huomioimaan taiteilijoiden yksilölliset intentiot. Sen lisäksi he saavat tilaisuuden tutustua Liettuan kulttuuriin ja historiaan ateljee-, museo- ja galleriavierailuin. Ohjelmaan voi hakea ympäri vuoden. Puiston yhteydessä toimii myös postitoimisto, tilausravintola sekä omenapuiden ympäröimä ulkoilmaravintola. Kahvin ystäville ravintola ilmoittaa valmistavansa Lavazza- kahvia maailman parhaalla LaCimbali M31 Dosatron-koneella puiston omaan kaivoveteen.
Tristan Trefoil
tristan@iki.fi
No comments:
Post a Comment