Adolf Loos, 1908
"Latinalaisesta ornare ( kaunistaa ) verbistä on johdettu koristetaiteen nimitys ornamentiikka ja sanan mukaisesti nimitetään sen kasvattamia koristemuotoja ornamenteiksi. Jo nimensä alkuperän mukaisesti tarkoittavat koristemuodot siis esineiden perusmuotojen kaunistamista."
Carolus Lindberg, Koristetaide, WSOY 1927
Virallinen Suomi-kuva design-lehtineen on vakuuttanut meidät siitä, että suomalainen taide, muotoilu ja arkkitehtuuri ovat pohjoismaisen yksinkertaista ja korutonta. Todellisuudessa kalevalaisesta esihistoriasta lähtien suomalaiseen kulttuurin on kuulunut runsaasti dekoratiivisuutta: kampakeramiikkaa, hirvenpääkirveitä, pronssikauden spiraalikoruja, suomalais-ugrilaisia kirjontakuvioita, nikkarityylisiä puukaupunkeja, nyplättyä pitsiä, koristeltuja rukinlapoja, jugendhuviloita. Teollistumisen myötä hiipui käsityöpohjainen rakentaminen ja kansantaiteen elinvoima. Ornamentin karsinnan rakennetussa ympäristössä aiheutti kansainvälinen modernismi ja sen kiteytti arkkitehti Adolf Loos: "Ornamentti on rikos". Vaikka ornamentin käsite on tulkinnanvarainen, voidaan sanoa,ettei vuoden 1950 jälkeen suomalaisessa julkisessa rakentamisessa ole nähty kiinteää ornamentiikkaa. Olemmeko kaikki samaa mieltä siitä, että ornamentti on rikos?
Kadonneen osaston metsästäjät
Marraskuun 16. päivänä 1870 annetussa päätöksessä senaatti hyväksyi Helsinkiin perustettavaksi veistokoulun. Keisarillisessa lupakirjassa oli lueteltu mm. seuraavat oppiaineet: viivotin-, klossi- ja ornamenttipiirustus sekä ornamentti- ja ammattimaalaus. Lukuvuonna 1883-84 perustettiin veistokouluun erityinen päiväkurssi koristemaalauksessa. Vuosina 1900-1925 Taideteollisen keskuskoulun (nyk.Taideteollinen Korkeakoulu) osastoina olivat koristemaalausosasto ja ornamenttiveisto-osasto. Miksi näiden laitosten opinnot eivät sisälly Taideteollisen Korkeakoulun opinto-ohjelmaan vuonna 2002? Teollisuustaiteen Liitto ORNAMO:n nimi viittaa ornamenttiin, mutta mikä organisaatio, yhteisö tai yritys haluaa tukea ornamentin asemaa maamme julkisessa taiteessa vuonna 2002?
Taisteleva seurakunta
Eikö juuri Taideteollisen Korkeakoulun tulisi Suomessa vastata koristetaiteen kehityksestä ja tulevaisuudesta? Ornamenttitaiteen opetusta ei korvaa medialaboratorio, lavastustaiteen osasto tai LUME. TAIK:in rehtori Yrjö Sotamaa piti ehdotustani osaston palauttamisesta "mielenkiintoisena". Viileän minimalistista mediaseksikkyyttä tavoitteleva koulu on ainakin ornamentin osalta luopunut alkuperäisistä tavoitteistaan. Arttu Brummer, Suomen taideteollisuden grand old man, sanoi oppilailleen Taideteollisuuskoulun 75-vuotisjuhlassa: "Suomen koristetaiteilijoiden yhä suureneva joukko on "ecclesia militans, taisteleva seurakunta." Arttu Brummer oli ornamentin puolustaja. Myöhemmin Antti Nurmesniemi "ajanmukaisti" Arttu Brummerin ajatuksia sanoen: "Olen muuttanut Artun käyttämät sen aikaiset sanat aikaamme vastaaviksi: teollinen muotoilu." Ornamenttitaiteen käytännöllisen opetuksen puuttumista ei voi perustella taloudellisilla suhdanteilla: kysymys on selvästi taidepoliittinen. Ei riitä, että ornamentiikan historiaa sivutaan taidekoulujen taidehistorian kursseilla. Tarvitaan nimenomaan korkeakoulutasoisia, ornamenttien suunnittelu- ja valmistuskursseja, joita voidaan myöhemmin soveltaa alkaneen vuosituhannen rakennussuunnittelussa. Ornamenttitaiteen puuttumista uudisrakentamisesta ei voida perustella rakennustekniikan tai teknologian muuttumisella: ornamentti ja tietotekniikka voivat tulla hyvin toimeen keskenään (3D-skannerein ja CNC-sorvein luotu julkinen koristetaide odottaa vielä tulemistaan.) Kuitenkin, kun tavoittteena on arkkitehtuurin laadun yleinen parantaminen (mukaan lukien kestävä kehitys, kansallinen mielenterveys ja rakentamisen moniarvoisuus) tulisi käsityömäisiä työtapoja ja taiteellista konsultointia rakentamisessa olennaisesti lisätä.
Ennen, jolloin ihmiset saivat rakentaa talonsa itse sellaiseksi kuin halusivat, rakentamisella oli sosiaalisia ja terapeuttisia tehtäviä. Suomen totaalidemokraattisessa nykyarkkitehtuurissa moniarvoisuus on tuntematon käsite: rakentamisen mahdollisuuksien kirjosta vain yksi tyyli on sallittu: kaupallinen rationalismi. Julkisivumainonta on vallannut koristetaiteelle kuuluneen tilan. Julkinen taide on kahlehdittu itse rakentamisesta erilliseksi, hampaattomaksi kakun koristeeksi. Uudisrakennukseen liittyvä taideteos muistuttaa ruumisarkun päälle laskettua kukkavihkoa: kaunis ele, muttei paljon lohduta. Rakentamisen ilmeestä päätellen uusin julkinen ympäristö näyttää olevan pääosin suunniteltu potilaille, vangeille tai roboteille. Graffitit ovat oireellisia vastareaktioita ornamenttikielteiselle ajallemme. Rakennetun ympäristön henki heijastuu mielentiloissamme. Oleellinen syy monien uusien asuinalueiden sosiaalisiin ongelmiin on niiden täydelisessä anonymiteetissä. Jokaisessa rakennuksessa tulisi olla edes yksi visuaalinen elementti, jollaista ei ole toisessa talossa. Kuten Friedensreich Hudewrtwasser on osoittanut, jokaisella asukkaalla tulisi olla ( uudisrakennuksessa ) oikeus maalata tai käsitellä omien ikunoidensa julkisivualue haluamallaan värillä tai materiaalilla. Talo tulisi voida kokea positiivisesti elämyksellisenä asiana, ei vain odotushuoneena parempaan elämään jossain muualla. Julkisivulautakunnasta tulisi kokonaan luopua. Prosenttiperiaatteella toteutettu julkinen taide ei tue arkkitehtien ja taiteilijoiden todellista yhteistyötä. Sen sijaan se takaa, että taiteilijat eivät pääse mukaan itse rakennusten suunnitteluun. Taiteilijoiden, arkkitehtien ja tulevien asukkaiden tulisi suunnitella ympäristöä yhdessä. Taiteilijakunnan on ryhdyttävä vaatimaan asemaansa rakennetun ympäristön yksilöllistämisessä, koska arkkitehti- ja taideteollisuuskentän "hyvä maku" ei sitä näytä sallivan. Perusmoderni arkkitehti tuomitsee uuden ornamenttitaiteen eklektiseksi populismiksi tai pompöösiksi kitchiksi. En kaipaa paluuta 1980-luvun pinnalliseen postmoderniin, vaan aitojen dekoratiivisten ja kansallisten ilmiöiden henkiin herättämistä. Teknohybriksen sijaan Suomeen tarvitaan kipeästi sellaisia rakennustaiteilijoita kuten Imre Makovecz, Erik Asmussen, Antonio Gaudi ja Friedensreich Hundertwasser. Taiteen halutaan edustavan aikaansa, mutta zeitgeist on meistä kiinni. Funktionalismin historia on sata vuotta vanha, kun taas ornamentiikka juontaa esihistoriaan saakka. Yritämmekö me kieltää sen tulevan rakennustaiteen osana?
Näkökulmia
Kysyin seuraavilta henkilöiltä sähköpostitse heidän näkemyksiään ornamentin nykytilasta: Taideteollisen Korkeakoulun rehtori Yrjö Sotamaa ( ORNAMO, SIO ), arkkitehti Juhani Pallasmaa ( SAFA ), kuvataiteilija Jan-Erik Andersson ja arkkitehti Juhani Risku ( SAFA ).
Mikä on mielestänne ornamentin asema Suomessa 2002?
Sotamaa: "Suhde ornamenttiin muuttui postmodernismin jälkeen ja maalaustaiteessa ornamentilla on ollut näkyväkin rooli".
Pallasmaa: "Ornamentti katosi arkkitehtuurista ja designista modernismin myötä pyrittäessä selkeään, yksinkertaiseen ilmaisuun. Modernismihan on korostanut muodon ja pinnan puhtautta, mutta ornamentti liitettiin myös porvarilliseen muotokulttuuriin, josta pyrittiin eroon. Alkuun ornamentti eliminoitiin, mutta myöhemmin - toisen maailmansodan jälkeen - ornamentin tilalle pinnan jäsentäjänä on lisääntyvästi tullut materiaalivaikutus. Alvar Aallon arkkitehtuurin muuttuminen sodan jälkeen on tästä muutoksesta kuvaava esimerkki."
Andersson: "Vaikka modernistit vannoivat poistavansa ornamentit tarpeettomina, ne ovat kuitenkin olemassa, mutta muuttuneet mitäänsanomattomiksi teknokonstruktioiksi tai pintamateriaalien hienovirittelyyn. Art Nouveaun aikaisia esittäviä tai fantasiaan ja luontoon viittaavia ornamentteja ei ole pitkään aikaan esiintynyt, niitä suorastaan vihataan arkkitehtien piirissä edelleen."
Risku: "Ornamentti on mielestäni taidollisesti monipuolisen ja vapaan taiteilijan ilolla ja intohimolla tekemä, elämää pyhittävä yksityiskohta. Se voi olla esine, rakennus, symboli, käsityöllä jalostettua materiaalia, ajatuksilla ladattua rakkaudenosoitusta. Tätä ornamenttia ei juurikaan ole Suomessa tehty. Taiteilijat eivät uskalla yksilöityä ja sitoutua suurten tunteiden taiteeseen. Ornamentti on koru nuorikkoni nilkassa, Henrietan koira-mitali sydämessäni. Ornamentti on vesiväripiirtoni neidon rinnoilla. Ornamentti on sarja kihartuvia valurautaisia räystäsjousia, erottamaton osa talon olemusta. Ornamentti on pyhä. Miehelle ornamentti, kuten taide ja elämäkin, on vaikea sen vuoksi, että antaumuksellisin ja herkin taide on hänessäkin niin feminiinistä. Naiselle ornamentti ja taide, ei kuitenkaan elämä, ovat vaikeita, koska feminiini on hänessä liian läsnä, itsestäänselvyyden turruttamaa. Mies ja nainen on vapautettava ornamenttiin ja taiteeseen. Ja mies elämään."
Onko mielestänne ornamenttitaiteen opetus taidekorkeakouluissa ja
arkkitehtiosastoilla riittävää?
Sotamaa: "Ornamenttitaiteella ei ole mitään erityistä asemaa opetuksessa. Sitä käsitellään kuten muitakin taiteen ja taidehistorian ilmiöitä."
Pallasmaa: "Sikäli kun tiedän ornamenttia ei ole juuri opetettu näissä kouluissa 1950-luvun jälkeen. Ollessani Otaniemessä arkkitehtiosaston johtaja kutsuin virolaisen Leonhard Lapinin opettamaan ornamentti-teemaa kurssilla, jonka nimi oli ´tyhjyys ja tila´. Kurssista on olemassa varsin kiinnostava julkaisu. Itse olen ollut kiinnostunut ornamentti-teemasta, mutta en ole ehtinyt asiaan paneutua. Tarkoituksenani on ollut harjoitella ornamenttisuunnittelua itse ja kirjoittaa siitä. Ollessani 1993 vierailevana professorina Yalen yliopistossa seurasin kun Kent Blomer opetti ornamenttia. Minua on pitkään imponoinut aikaisempien taidekausien ja muiden kulttuurien kyky luoda ornamentaalisia pintoja. Erityisesti olen ihaillut islamilaista arkkitehtuuria Isfahanissa, mutta yhtälailla egyptiläisiä tai meksikolaisia kuva-aiheilla täytettyjä pintoja."
Andersson: "Se on olematonta. Olen omassa tohtorintutkintotyössäni ´Talo kokonaistaideteoksena´ ( Kuvataideakatemia ) yrittänyt löytää kirjallisuutta suomalaisesta rakennusornamentiikasta, mutta huonoin tuloksin. Tässä kenttä on avoinna.
Risku: "Ornamentilla on valitettavan kaksijakoinen kaiku: rikosluokitus taideyhteisön mielissä, kitchin manifestaatio posliinimaalauksessa. Ornamentti on mahdollinen vain intohimoisen vakavikon, siis leonardolaisen, ja iloisen monitaitajan, käsityöläis-taiteilija-teoreetikon toteuttamana. Muut ovat tuomitut posliinimaalauksen rikokseen. Taidekoulut voisivat kilvoitella taidon, sisällön, ajatusten, uskalluksen ja sivilirohkeuden aloilla."
1900-1925 Taideteollisen keskuskoulun osastoina olivat koristemaalausosasto ja ornamenttiveisto-osasto. Tulisiko nämä opintosuunnat palauttaa taidealojen käytännön opintoihin?"
Sotamaa: "En usko."
Pallasmaa: "En usko, että mainitsemasi osastot olisi aiheellista perustaa, ornamentin opetus ehdottomasti kyllä. Ornamentti on tavattoman kiinnostava asia joka liittyy sekä mielemme että visuaalisen havaintomekanismimme olemukseen."
Andersson: "Kyllä, mutta uusien linjojen tulisi perustua tämän ajan tekniikoihin. Tietokoneella voidaan suunnitella muotoja ja kuvioita ja leikata niitä eri materiaaleihin, kohta myös kolmiulotteisesti. Olemme arkkitehti Erkki Pitkärannan kanssa käyttäneet näitä menetelmiä useassa taloprojektissa. Täytyy ottaa huomioon, että nnykyaikainen ornamentti voi myös olla ääni-, tila- tai käsitetaideteos. Näin ollen kannattaisi järjestää pikemminkin jatkokoulutusta ja kursseja taiteilijoille kuin täysin oma koulutus."
Risku: "Mielestäni laaja uudistus taiteen diversiteetin edistämiseksi on aloitettava hetimiten. Kuvataideakatemia elää autereisessa taiteen harhassaan, arkkitehtiosastot opetuksensa ja sisältönsä hataruudessa ja Taideteollinen sentään orastavassa potentiaalissaan. Ei mielipiteitä, ei puolustettavaa, ei julistusta, ei ornamenttia. Kuoleman odottelu pukee otteensa menettäneitä, mutta ei sovi kirkassilmäisille oppipojille ja -tytöille."
Oletteko samaa mieltä Adolf Loosin kanssa siitä, että ornamentti on (edelleen) rikos?
Sotamaa: "Kaikki on taiteessa mahdollista. En tiedä, että ornamentiikkaan sisältyisi mitään rikollista."
Pallasmaa: "Ei ornamentti rikos ole, nykyään vain tuskin kukaan hallitsee ornamenttia pinnan jäsentämisen keinona. Esinesuunnittelussa ja grafiikassa ornamentti-perinne tietenkin jatkuu, tarkoitan edellä olevalla arkkitehtuurin ornamentiikkaa, joka jäi 1920-luvulle. Sodan jälkeen se kyllä hetkeksi palasi."
Andersson: "Ornamentit ovat mielestäni erittäin tärkeä osa talojen sielua. Ne avaavat uusia mielen ja fantasian tiloja päässämme. Minua viehättää Art Nouveau ja olen miettinyt, miksei siitä voisi ottaa vaikutteita uusiin rakennuksiin."
Risku: "Arkkitehdit ovat hurjistuneet antamaan ystävän neuvoja alistuville orjille: Less is more, paperin väärinkäyttö, ornamentin rikos. Wittgensteinia mukaellen, ote on menetetty, kun koulukunta on muodostunut. Orjamoraalista on saatu pysyvä olotila, kalman syleilystä on tullut petollisen lempeä. Rikosta on elämän ainutkertaisuuden, monimuotoisuuden ja ihmeellisyyden hylkääminen. Ornamentti on rakkaudenosoitus, kauneuden ylistys, jossa sisäänrakennetusti suuri tuntematon. Negaatiolauseesta on siirryttävä myötäotteeseen, terävään älyyn, ahkeruuteen ja diversiteettiin: ´All is enough´ - vain kaikki on kylliksi."
Gesamtkunstwerk
Uuden ympäristön syntyminen vaatii sopivia olosuhteita: tulevaa taiteen ja arkkitehtuurin liittoa voisi kehittää kotimaisella kokeilutalolla. Talon suunnittelun lähtökohtana olisivat gesamtkunstwerk, kokonaistaideteos ja genius loci, paikan henki. Taiteilijat ideoisivat rakennuksen ja arkkitehdit muokkaisivat suunnitelman teknisesti mahdolliseksi. Taiteellisia rajoituksia materiaalien, muotojen ja värien suhteen ei asetettaisi. Ainoastaan turvallisuus ja ekologinen kestävyys määrittäisivät reunaehdot. Suomen taidekorkeakoulujen ja arkkitehtiosastojen velvollisuus on pian elvyttää väheksytyt käsityötaiteet: ornamenttitaide ja -sommittelu, koristeveisto, posliininmaalaus, emalityö, lasimaalaus, nahkaplastiikka, mosaiikki, taonta ja metallipakotus, kivi- ja puuintarsia, miniatyyrimaalaus, koristemuuraus ja puunvuolu, osaksi uuden vuosituhannen orgaanis-dekoratiivista kokonaistaidetta. Ornamentti on funktionalismia sielulle, mutta onko meillä enää sielua, joka eläisi kauneudesta?
Tristan Trefoil
Kirjallisuus:
Day, Christopher: Places of the Soul, Thorsons 1990
Dresser, Christopher: Studies in Design, Studio Editions
Gelb, Michael: How to think like Leonardo da Vinci, Thorsons 1998
Hundertwasser Friedensreich: Architecture, Taschen 1997
Lindberg, Carolus: Koristetaide, WSOY 1927
Melgin, Elina (toim.): Ajatus ja sahaus, TAIK 1991
Racinet, A: The Encyclopedia of Ornament, Studio Editions
No comments:
Post a Comment